Kuvassa mummi ja minä. Mummia on perheessämme tosin kutsuttu jo yli 26 vuotta isomummiksi.
Mummi on ollut minulle suuri esikuva. Olen kiitollinen, että sain lapsena ja nuorena elää ja olla paljon mummin läheisyydessä.
Mummin elämä ei ollut kaikista helpoin: hän menetti vanhempansa 7-vuotiaana ja joutui huutolaislapseksi. Kirjoitin aiemmassa blogitekstissä isäni sukulinjojen suruvirroista, joita ei oikein voi itkeä kerralla, suru on niin suuri. Varsinaissuomalaisen mummini lapsena kokema suru on iso osa näitä virtoja. (Iso kiitos Hilkka-tädilleni siitä, että hän on koonnut mummin ja tämän sisarusten tarinoita muistiin!)
Karuista kokemuksista ei mummille kuitenkaan kertynyt katkeruutta ja kaunaa, vaan poikkeuksellista lämpöä, viisautta, ymmärrystä ja myötätuntoa. Hän jätti ikuisen jäljen meihin, jotka hänen kanssaan saimme elää.
Olen tehnyt mummille itkuvirren. En itke siinä vain omaa ikävääni ja kiitollisuuttani mummille, vaan kaikkien mummin lasten ja lastenlasten puolesta. Ehkäpä lastenlastenlastenkin. Juhannusaaton kunniaksi mummille tekemäni itkuvirren sanat tässä. Sanat ovat suurin piirtein näin. Itkuvirsi elää ja hengittää, ja sanat ovat yleensä vähän erilaiset jokaisella kerralla.
Oi isoni imettäjäinen
taattoseni kallis kantajainen
on siitä kulunut jo armoton aika kun meijät jätit
tuonen porttein tuolle puolen astelit
akkunattomille asuinsijasille asetuit
oi isoni imettäjäinen
hyväseni hautojainen
suuren ikävän meille jätit
kannettuisesi kaipaamaan jäivät
viisinkertaiset ikävät iättelit
ja me kannettuistesi vesaset
kaipuuvetysiä vuolaasti vuodatamme
kun vanhaa vaalijaistamme muistamme
oi isoni imettäjäinen
taattoseni tuuittajainen
siellä Halikon heleillä heinäniittysillä sie ylenit
kanamarja kasvoit kantajaisesi kainalossa
iättäjäisesi ihanassa kodissa kera siskosten veikkosten
vaan tuli tuuittajaistesi lapsille
järven suuruiset järkytykset
meren suuruiset menetykset
taattosesi lähti teille tuntemattomille
meni manan matkateille
tuonen porttein tuolle puolen
teijät pikku lintuset ilman tuuliin hajotettiin
ja pian kallista kantajaistasikin kalmalaudoille kannettiin
mustaan kuoppaan laitettiin
voi sitä orpolintusten surua
voi pikku allilintusen ahdinkoa
oi isoni imettäjäinen
kasvattajaiseni kaunis kantajainen
huutolaistyttönä sie elelit
vaan ei suru suuri sydäntäsi surmannut
ei murhe musta mieltäsi murskannut
etsit aina elämässä kaunista ja hyvää
lempeyttä levittelit
kultajyväsydämesi suureksi kasvoi
kauniisti aina katsoit kanssakulkijaistesi puoleen
oi isoni imettäjäinen
hyväseni hellä hautojainen
meitäkin kauniisti kasvattelit
helmoissasi hellittelit
sylissäsi silittelit
ja vaikka ison ikävän meille jätit
kiitollisin mielin sua aina muistamme
lämpöisenä liekkinä keskellämme elät
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti